Pilvilinnojen rakentelua

Kohta on kulunut kolme vuotta Ahonlaidassa ja siinä ajassa olen ehtinyt toteuttaa monenlaisia rakennus- ja korjausprojekteja. Olen koulutukseltani erityisluokanopettaja, mutta tänä vuonna olen jättäytynyt kokonaan pois opettajantöistä ja olen antautunut kokonaan Ahonlaidan kehittämiseen. Olen nauttinut suuresti kaikista rakennusprojekteista eikä opettajantöihin ole ollut ikävä. Rakentelu on hyvin maadoittavaa tekemistä, mutta itse asiassa olen huomannut tekeväni samalla hyvin paljon syvällistä ajattelutyötä. Mieli lentää pilvissä samalla kun kädet tekee töitä. Tämä ei ollut mahdollista opettajantyössä eli ammatinvaihdos on ollut oikea. Viimeisin projektini valmistui tällä viikolla torstaina, kun tein parven yhteen koulun makuuhuoneista. Nimesin sen Pilvilinnaksi.

Päälle päin siis vaikuttaa, että käytän aikani rakennus- ja remontointitöissä mutta tämän lisäksi käynnissä on kiivas päänsisäinen filosofinen keskustelu tai pilvilinnojen rakentelu. Välillä pohdinta on niin intensiivistä, etteivät Satu ja Katja aina jaksa kuunnella teorioitani loppuun saakka. Viimeisin ongelma, jonka kanssa ole mielessäni painiskellut on ollut pettymykseen sopeutuminen. Olen pyrkinyt keksimään itselleni hyvää perustelua, miten pääsisin yli äskettäin kokemastani suuresta pettymyksestä rakkaudessa.

Ensimmäisenä strategiana yritin koko asian vähättelyä. Pyrin vakuuttamaan itselleni, ettei pettymykseen itseasiassa ole mitään syytä, koska eihän tämä asia nyt niin merkityksellinen ollutkaan. Vähättely ja hartioiden nostelu voi toimia jonkin aikaa, mutta jos pettymys ei tällä tavoin häviä niin pikkuhiljaa koko elämä alkaa tuntua merkityksettömältä. Tätä tilaa kutsutaan myös masennukseksi. Tässä vaiheessa on pakko lopettaa tällainen pohdinta ja todeta, ettei vähättely ole toimiva strategia. Vähättely vie myös pohjan omaan intuitiooni luottamiselta. Haluan uskoa, että intuitioni avulla päädyn tilanteisiin, jotka eivät ole ajanhaaskausta vaan merkityksellisiä kokemuksia, joiden kautta siirryn kohti seuraavia antoisia kokemuksia.

Seuraavaksi yritin perustella itselleni, että pettymys johtui varmasti karmasta. Olen itse tehnyt aiemmin, jotain mistä joudun nyt kärsimään tämän pettymyksen muodossa. En ole vielä kehittynyt henkisellä polulla tarpeeksi ja siksi tarvitsin tämän pettymyksen itselleni opettajaksi. Vähän aikaa tätä ajatusta hauduteltuani huomasin vajonneeni itsesääliin sängyn alle. Mitä iloa minusta on kenellekkään jos ryven itsesäälissä – ei kenellekkään. Haluan uskoa, että rakkaus lähtee itseni hyväksymisestä ja rakastamisesta, jonka jälkeen voin rakastaa myös muita. Karmanlaki ei tue minun itsetuntoani ja siksi se ei myöskään auta minua jakamaan rakkautta muille. Kenellekkään ei tee hyvää kaataa pettymyksen tuskaa muiden eikä omaan niskaan.

Pilvilinnaa (parvea) rakentaessani sain oivalluksen. Elämä on taiteen tekemistä. Minä olen taiteilija ja maailmakaikkeus on minun tuottajani. Taiteilijan minä kehitän vision, jonka haluaisin toteuttaa ja maailmankaikkeus järjestää minulle puitteet tätä projektia varten. Taiteilijana visioni ovat usein hyvin lennokkaita ja siksi tarvitsen tuottajan, joka kertoo mitä on oikeasti mahdollista toteuttaa. Taideteos syntyy vision ja fyysisen maailman välitilassa. Kun taiteilija saa vision, hän innostuu siitä kovasti ja saattaa joutua pettymään kun tuottaja ei pystykkään järjestämään asioita täysin vision mukaisesti. Tärkeintä tässä vaiheessa on, että taiteilija ei luovuta vaan keskustelee tuottajan kanssa niin, että taideteos saadaan kuitenkin toteutettua. Taiteen tekemisessä tärkeintä ei ole lopputulos vaan itse prosessi ja tekemisen ilo, jota taiteilija siitä saa. Pettymyksen tunne johtuu siitä ettei taiteilija ole valmis kuuntelemaan tuottajan (maailmankaikkeuden) näkemystä tilanteesta.

Antoisinta taiteen tekeminen (elämä) on kuitenkin toisen ihmisen kanssa. Omassa elämässäni, 32 vuotiaana yksineläjänä, olen alkanut huomaamaan, että syvällisin taideprojekti on se mitä kutsutaan parisuhteeksi. Tässä on kuitenkin vaaransa, sillä mitä syvempi projekti on, sitä suurempi on myös pettymys kun maailmankaikkeus laittaa rajat visoinnille. Yhteisessä taideprojektissa on tärkeää, että osallistujat keskustelevat paljon ja hartaasti visioistaan, jotta nähdään ollaanko tässä menossa samaan suuntaan ja löydetäänkö kopromissi missä kummankin taiteilijan unelmat toteutuvat tyydyttävällä tavalla. Jos yhteistyö taiteilijaparin kanssa ei onnistu, on pettymyksen kohdatessaan hyvä muistaa, että taiteilijatyöparin löytyminen ei todellakaan ole helppoa. Oikean parin löytäminen voi vaatia monia yrityksiä. Varsinkin jos vielä saattuu itse olemaan vahva omissa taiteellissa visioissaan.

Parisuhde on parhaimmillaan yhteinen taideprojekti. Aluksi tutustutte toisiinne ja huomaatte, että teillä on samanlaisia näkemyksiä taiteen tekemisestä. Tämän jälkeen alatte kokeilemaan pienimuotoisia yhteisprojekteja ja kun ne sujuvat hyvin, alatte tekemään yhä suurempia, pidempikestoisia ja sitovampia projekteja. Ehkä jossain vaiheessa perustatte jopa yhteisen ateljeen. Pikkuhiljaa ateljeessa työtavat, välineet ja tekniikat alkavat löytää uomansa, mutta hereillä oleva luovuus pitää huolen siitä, ettette ikinä voi olla varmoja millainen taideteos syntyy seuraavaksi. Rakkaus pitää parisuhteen yhdessä, mutta ajatusten ja luovuuden jakaminen pitää yhteisen luovan työn käynnissä. Toiveet, haaveet, halut, pelot ja uskomukset muuttuvat jatkuvasti ja niiden kertominen toiselle auttaa meitä huomaamaan, ettei mikään ole pysähtynyttä. Sydämen avaaminen toiselle saa meidät huomaamaan elämän kauneuden ja pelottavuuden – mystisyyden.

Se mikä tekee parisuhteesta kaikkein antoisimman taiteenmuodon, löytyy meidän jokaisesta solusta. Olemme jokainen saaneet alkumme kahden solun yhdistymisestä ja tässä yhdistymisessä syntynyt jännite on meidän suurin luovuuden lähteemme. Tämä jännite herättää meissä jokaisessa seksuaalisuuden, joka on vapautuessaan niin vahva voima, että saatamme jopa pelätä tulevamme hulluksi. Seksiin antautumista ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä se ei tee meitä hulluksi vaan se saa luovuuden heräämään meissä. Tuo seksuaalinen vetovoima ajaa meidät parisuhteeseen. Tämän jälkeen on meistä itsestä kiinni uskallammeko lähteä tähän yhteiseen luomisprosessiin, joka syventyessään tuntuu ajavan meidät entistä enemmän hulluuden partaalle. Hulluksi tuleminen on kuitenkin vain illuusio, joka syntyy siitä ettemme luovuuden vimmassa enää pysty täysin ennakoimaan mitä elämä tuo meille. Elämän ilo syntyy rakkaudesta ja siitä, että odotamme innolla mitä kaikkea ihanaa elämä vielä tuokaan meille. Pitää uskaltaa nostaa katse taivaalle ja alkaa rakentamaan pilvilinnoja.

Ohjeita kaikille elämäntaiteilijoille, jotka ovat löytäneet seksuaalisen vetovoiman ja haluavat lähteä tutkimaan parisuhteen luovaa prosessia:

  • Älä vähättele omia visioitasi ja kykyjäsi. Tuo ne avoimesti esille rakkaallesi.
  • Kuuntele puolisoasi sydämellä ja muista, että yhteinen luovuus syntyy kun yhdistätte visionne.
  • Kuunnelkaa myös omaa intuitiotanne, koska sitä kautta maailmankaikkeus antaa teille ohjeita kuinka pääsette etenemään, kun luova prosessi välillä näyttää hiipuvan.
  • Muistakaa, ettei parisuhteella ole päämäärää vaan tärkeintä on elämän ilo, joka syntyy yhteisestä luovuudesta.